Pallo-Kissat kärsi tappion Kimpisen torstai-illassa Mikkelin Pallo-Kissat matkasi torstaina pelatussa Kakkosen A-lohkon neljännen sarjakierroksen ottelussa Lappeenrantaan Kimpisen stadionille sekä Kakkosesta että Kolmosesta tutun pitkäaikaisen kilpakumppanin PEPO:n vieraaksi. Kolmena edelliskautena Lappeenrannan vierailu on päättynyt Kissojen tappioon ja tälläkin kertaa tuloksena oli nolla pistettä kun PEPO osoittautui paremmaksi maalein 3-1 (1-0). Ottelun yleisömäärä oli kunnioitettavat 616 silmäparia. Jos Kissojen kolme ensimmäistä sarjaottelua tarjosivat vauhtia ja vaarallisia tilanteita heti avauskympillä niin Kimpisen torstai-illassa toisilleen tutut vastustajat aloittivat ottelun tunnustellen. Kuudennella minuutilla viime kaudella KPV:ssa Veikkausliigaa pelannut vapaapotkuspesialisti Milos Josimov pääsi kokeilemaan vapaapotkuaan, mutta serbialaispelaajaan yritys kilpistyi Kissojen muuriin. Muuten ottelun alku sujui joukkueilta asemia hakien. Keskialueen kamppailuissa molemmat joukkueet harjoittivat fyysisiä otteita ja myöhässä tulleista rappauksista nostettiin sekä koti- että vierasjoukkueelle avausjaksolla kaksi kappaletta keltaisia kortteja. Noin parinkymmenen minuutin kohdalla vaarallisena erikoistilannejoukkueena tunnettava PEPO sai ensimmäiset kulmapotkuhässäkkänsä Kissojen maalille. Ensimmäisen kulman jälkitilanteesta tulleen laukauksen selvitti Kissa-maalivahti Tero Makkonen ja toisen kulmatilanteen selvitti Kissa-puolustus. Tämän jälkeen Makkonen onnistui selvittämään Paul Obin lähentely-yrityksen, nigerialaispelaajan harhauteltua ensin pari kappaletta Kissa-pakkeja. PEPO jatkoi painostusta kohti Kissa-maalia. Vajaan puolen tunnin kohdalla Makkonen venyi isoon pelastukseen alakulmasta Samu Suoraniemen päästessä laukomaan Obin syötöstä kuudentoista-alueen tietämiltä. Kotijoukkue siirtyi 1-0 -johtoon 33. minuutilla. Samu Suoraniemen melko kaukaa lähtenyt pomppuinen suora vapaapotku taka-alakulmaa onnistui yllättämään Makkosen Kissa-maalilla. Pari minuuttia maalin jälkeen Makkonen joutui ongelmiin pallon kanssa ja kotijoukkueen Oskari Kekkonen pääsi yrittämään tilanteesta maalia kahteen otteeseen. Makkonen selvitti ensimmäisen laukauksen ja toisen Santeri Suutari siivosi maaliviivalta. Kissat oli avausjaksolla pitkiä aikoja puolustuskannalla ja ajoittain jopa keskiviivan ylittäminen kontrolloidusti oli vierasjoukkueelle hankalaa, hyökkäyskolmannekselle murtautumisista puhumattakaan. Ainoat uhat jotka MiPK avausjaksolla PEPO:n puolustukselle aiheutti, syntyivät viitisen minuuttia ennen taukoa kahdesta erikoistilanteesta, mutta kuviot eivät osuneet aivan maalin asti. Tauolle poistuttiin lilapaitojen 1-0 -kotijohdossa. Puoliajalla Pallo-Kissat suoritti kaksi pelaajavaihtoa. Kentälle vaihdettiin Niko Parkkari ja Viljami Jurvanen. Kaksikolle tilaa tekivät Onni Ikonen sekä Eero Karjalainen. Bob Diasomana putosi toiselle jaksolle keskikentältä puolustuslinjaan. Kissat sai tauolta virtaa otteisiinsa. Hyökkäysten rakentelu alkoi sujua paremmin ja jo jakson alussa vierailijat rakensivat kelpo hyökkäyksen, mutta lopulta PEPO:n maalivahti Miko Sederholm ei joutunut vaikeuksiin Antti Voutilaisen laukauksen torjumisessa. Tämän jälkeen kotijoukkueen Eetu Suoraniemen varoituksen arvoista rappausta seuranneen vapaapotkutilanteen jälkitilanteesta Calvin Damm pääsi kokeilemaan laukaustaan, joka lopulta osoittautui hehtaaripyssyksi. Nämä olivat kuitenkin hyviä heräämisen merkkejä ja Pallo-Kissat onnistui kääntämään ottelun hallintaa itselleen painostaen PEPO:n puolustuskannalle. Tunnin kohdalla MiPK rakensi pitkällä avauksella oikealta tilanteen. Sederholm joutui vaikeuksiin Sutthirak Taman lähettämän keskityksen kanssa. PEPO-veskari pompotti palloa ja torppasi rangaistusalueen sisällä Jurvasen nurin. Ottelun erotuomarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin osoittaa pallo pilkulle. Pallon taakse asteli Gerald Ben ja “Iso G” upotti rankkarin verkon perukoille Sederholmin käsien kautta, 1-1. Maalin jälkeen Kissat jatkoi painettaan ja hallinta säilyi Punakoneella. Maalipaikkoja ei tosin vierailijoille maalin jälkeen siunaantunut PEPO:n suorittaessa katkoja puolustuksessa. 69. minuutilla kotijoukkue pääsi iskemään täysin yllättäen. Pallo-Kissat menetti pallon pakan ollessa epätasapainossa. Tämän jälkeen isäntien Samu Suoraniemi otti lappeenrantalaiset reppuselkään. Miehen yksilösuoritus oli todellista Eurosportin legendaarisen Eurogoals-ohjelman materiaalia. S.Suoraniemi sai pallon keskialueella, pääsi ohi ensimmäisestä Kissa-pelaajasta ja laukoi lyhyen kuljetuksen päätteeksi reilusta kahdestakymmenestä metristä todellisen pommin yläkulmaan. Näin kotijoukkue siirtyi ottelussa toistamiseen johtoon. Tämä salamana kirkkaalta taivaalta tullut takaisku lamaannutti Kissat, eikä edes ottelun viimeisen vartin käynnistänyt, Lappeenrannan vesitornista Kimpiselle asti kajahtanut Lappeenrannan kaupungin kesäiltojen torvisoittoserenadi “Karjalan kunnailla” -kansansävelmästä saanut enää vierasjoukkuetta syttymään kunnolliseen loppukiriin. MiPK joutui hieman jopa perässäjuoksijaksi kotijoukkueen pitäessä palloa. Ottelun lopulla Kissojen ainut varteenotettava tasoitusmahdollisuus oli Antti-Pekka Kesosen laukaus, mutta Sederholm ei ollut yllätettävissä. Lisäajalla PEPO:n pitkä avaus yllätti Kissa-puolustuksen ja Makkonen kaatoi boksiin rynnineen Nikke Veikkasen ja Josimov viimeisteli neljännellä lisäaikaminuutilla rangaistuspisteeltä ottelun loppulukemiksi 3-1. MiPK-kokoonpano: Tero Makkonen; Sutthirak Tama, Eero Karjalainen, Santeri Suutari, Calvin Damm; Antti Voutilainen, Antti Pekka-Kesonen ©, Bob Diasomana, Onni Ikonen; Ali Al-Musawi, Gerald Ben Vaihdot: 46. Karjalainen, Ikonen -> Viljami Jurvanen, Niko Parkkari ; 74. Tama, Damm -> Ville Teräsranta, Toni Neuvonen Ottelun pöytäkirja: https://www.palloliitto.fi/ottelu/1434852 Näin kauden kahdella voitolla aloittanut Pallo-Kissat kärsi nyt toisen peräkkäisen tappionsa. Peliesitys oli kuitenkin parempi kuin Kiffen-ottelussa, joten pisteitä on jatkossa tulossa kunhan otteisiin saadaan enemmän tasaisuutta. Seuraavan ottelun MiPK pelaa sunnuntaina 12.7 kun Urheilupuistoon saapuu vieraaksi PK-35 Helsingistä. Tervetuloa kannustamaan Pallo-Kissat kotivoittoon! Jaa sivu Share on FacebookShare on Facebook Share on LinkedInShare on LinkedIn Share on WhatsAppShare on WhatsApp Sinua voisi kiinnostaa myösLiikkuvat Kissat saapuu Akseliin18.10.2024Mikkelin Pallo-Kissojen kauden 2024 päättäjäiset pe 1.11. klo 1716.10.2024OP Suur-Savo lahjoittaa 12 000 € lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen6.5.2024