Seuratoimijaesittelyssä Antti Pöyry
Antti Pöyryn matka Pallo-Kissoissa alkoi ehkä sillä perinteisimmällä tavalla, kun hän pienenä juniorina aloitti jalkapallon pelaamisen seurassa. Seuran edustusmiehistössäkin pelivuosia kertyi yli 15 ja kaikkiaan yhteisiä vuosia seuran kanssa on takana jo yli 30.
Rooli on sittemmin siirtynyt kentältä kentän laidalle. Oman pojan aloitettua pelaamisen, aloitti isä-Pöyry valmennustehtävät ja on ollut niissä hommissa nyt kuutisen vuotta. Tällä hetkellä hän valmentaa P10-ikäryhmän joukkuetta.
Pöyryn panos seuran toimintaan ei kuitenkaan rajoitu vain valmentamiseen. Hommia on tehty myös pelien kuuluttajana, eikä makkaranpaisto tai muutkaan talkootehtävät ole vieraita, joten työkenttä seurassa on hänellä hyvinkin monipuolinen.
Monen muun tavoin myös Pöyry arvostaa seuran yhteisöllisyyttä sekä perinteikkyyttä. Kissojen toimintaan kaikki otetaan ilolla vastaan, niin uudet pelaajat kuin vanhemmatkin.
– Tämä on hieno harrastus hyvässä ilmapiirissä. Matala kynnys aloittaa, heti ei tarvitse sitoutua mihinkään. On hyvä oppi sosiaalistumiseen pienille Messien aluille. Ryhmässä on kiva liikkua, kuvailee Pöyry.