Seuratoimijaesittelyssä Heli Rautiainen
Heli Rautiaisen toimenkuva Pallo-Kissojen toiminnassa on hyvin monipuolinen. Alkujaan hän kävi seuran jalkapallokoulussa muutamana vuonna. Hänen isoveljensä myös pelasi Pallo-Kissoissa ja sitä myöten myös pikkusisko päätyi mukaan kioskihommiin kentän laidalle ja muihin talkoohommiin.
Välissä Rautiainen kuitenkin oli vuosia poissa seuran toiminnasta, mutta kun omat pojat innostuivat pelaamisesta, niin palasi myös hän takaisin hommiin 2019. Nykyään hän toimii nuorimpien ikäryhmäjoukkueiden joukkueenjohtajana. Syksyllä 2020 Rautiainen aloitti myös Pallo-Kissojen hallituksen jäsenenä.
Palkitsevimpia asioita seuratoiminnassa Rautiaiselle ovat erityisesti pelaajien kehityksen sekä tekemisen riemun näkeminen. Seurassa vallitsee hänen mukaansa vahva yhteisöllisyyden henki ja toiminnassa mukana ollessa hän on saanut kokea ikimuistoisia hetkiä sekä saanut paljon uusia kavereita. Jo näiden syiden vuoksi seuran toimintaan kannattaa lähteä mukaan.