Lokakuisesta harmaudesta ei ollut tietoakaan, kun pienet lapset valtasivat upouuden Kalevankankaan jalkapallohallin viheriön. Iloinen puheensorina ja vauhdikas meno täyttivät hallin sekä ujoimmatkin olivat nopeasti mukana vanhempien kanssa tehdyn alkulämmittelyn myötä.
Ryhmäjaon jälkeen olikin jo aika lähteä eri rasteja valmentajien johdolla. Esteradalla aitoja ylitettiin ja välillä alitettiinkin monenlaisilla tyyleillä, erilaisissa leikeissä vain mielikuvitus oli rajana toteutustavoissa ja leikkimielinen maalintekokilpailukin innosti myös kovasti osallistujia. Kasvoilta paistoi onnistumisen ilon, kun pallo upposi maaliin tai ehti keräämään laskeutuvan varjon alta paljon tennispalloja omalle paikalle.
Jalkapallokoulu tarjoaa perheen pienimmille hienon mahdollisuuden päästä hyvin matalalla kynnyksellä uuden harrastuksen pariin. Porukkaan pääsee helposti mukaan ja pian huomaakin osaavansa paljon uusia asioita. Siinä sivussa mukaan tarttuu iso määrä uusia kavereita.
Mukana olleiden vanhempienkaan ei tarvinnut olla vain sivusta seuraajina, vaan kannustamisen lisäksi he olivat arvokas apu avustamassa eri pisteillä. Jalkapallokoulun ei siis tarvitse olla vain lapselle, vaan siitä saa helpolla koko perheen yhteisen hetken ja hienoja yhteisiä kokemuksia.
Jalkapallokoulu järjestetään lokakuusta joulukuuhun joka lauantai Kalevankankaan jalkapallohallissa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki 3-5-vuotiaat lapset. Aiempaa kokemusta lajista ei tarvita, vaan reipas mieli ja liikuntavarusteet riittävät.