Heikki Valjakan lähtö oli menetys
Suomensarjassa 1965 valmennusvastuun otti Jorma Paju yhdessä Kauko Hälvän kanssa. Huoltajana ahkeroi edelleen Jalmari Muukkonen. Naapuri MP:lle Kissat menetti parhaan puolustajansa Heikki ”Isukki” Valjakan.
Mikkeliläiset pelasivat muutaman vuoden tauon jälkeen samassa Suomensarjan lohkossa. Kissat voitti molemmat kohtaamiset. Noususta käytiin kiivas kamppailu viimeiselle sarjakierrokselle saakka. MP nousi ensi kertaa mestaruussarjassa yhden pisteen marginaalilla.
Kasvatusrahat jäivät saamatta
Jatkossa Suomensarjakin sujui tahmeasti sijoilla neljäs, viides ja kahdeksas. Pelaajia parhaasta päästä, Eero ”Jerry” Holopainen ja Eero ”Allu” Karppinen vaihtoivat punaisen MP:n siniseen paitaan.
Menestymättömyys vaikutti huolestuttavan paljon Kissojen talouteen. Pelaajasiirrotkaan eivät 1960-luvulla tuoneet edes pientä kasvatusrahaa. Pallo-Kissat teki 1966 esityksen Suomen Palloliitolle amatöörisääntöjen soveltamisesta. SPL ei tehnyt pyydettyä selvitystä.