MiPK palkitsi kauden aikana ansioituneita
Mikkelin Pallo-Kissojen juniorit ja seuran toimihenkilöt juhlivat runsaslukuisesti kauden 2023 päätöstä Paukkulassa lauantaina 11. marraskuuta.
Paukkulaan oli saapunut punaisissaan seuran juniorit, toimihenkilöt ja vanhemmat. Kauden päätöstilaisuudessa palkittiin uurastajia, onnistujia, kauden aikana kehittyneitä sekä seuran toimihenkilöitä, jotka ovat mahdollistaneet lasten harrastuksen jalkapallon parissa.
Kauden aikana seuran juniorijoukkueiden pelaajamäärät ovat kasvaneet huomattavasti etenkin nuorempien ikäluokkien osalta. Pelkästään nuorimmassa ikäluokassa Nappuloissa on kauden aikana vieraillut 67 eri lasta opettelemassa vihreän veran saloja.
On ilo nähdä miten lapset ja nuoret nauttivat ioisesta ilmapiiristä harjoituksissa ja ovat mukana seuratoiminnassa. Vanhemmille, valmentajille, huoltajille ja kaikille taustalla toimineille lähetän suuret kiitokset seuran puolesta. Juuri te olette mahdollistaneet turvallisen ja laadukkaan lasten ja nuorten harrastustoiminnan. Tämähän ei ole vain jalkapalloa vaan enimmäkseen kasvatustyötä jossa opitaan tärkeitä sosiaalisia taitoja elämän varrelle, kertoo hallituksen varapuheenjohtaja Jarmo Akkanen.
Päättäjäisissä oli aistittaessa yhteinen Kissa-perhe, joka haluaa yhdessä harrastaa jalkapalloa ja tukea sekä antaa mahdollisuuden kaikille harrastaa ja pelata jalkapalloa taustastaan riippumatta. Seuran edustusjoukkueella oli aikaisemmin oma kauden päätöstilaisuus, jossa palkittiin kauden onnistujat.
Kun jokainen seuratyöntekijä ja vanhempi tekee pieniä asioita lasten harrastusten hyväksi niin niistä koostuu yhteensä isoja ja merkittäviä asioita joukkueiden ja seuran osalta. Tämän olemme saaneet viimeisen vuoden aikana nähdä Pallo-Kissoissa. Meitä on täällä iso joukko iloisia lapsia ja vanhempia yhdessä juhlistamassa seuran junioreita. Olkaamme yhdessä ylpeitä saavutuksistamme.
Näin vuoden seuratyöntekijänä palkittu Marika Kokko kiitospuheessaan tiivisti pyyteetöntä vapaaehtoistyötä seurassa.
Kauden 2023 palkitut:
Nappulat: Koko joukkue palkittiin kausipalkinnolla.
P9: Koko joukkue palkittiin kausipalkinnolla.
- Eetu Valjakka – vuoden maalitykki,
- Ilmari Palomäki – vuoden tsemppari,
- Tatu Mikkonen -vuoden aktiivisin.
P10:
- Pyry Paananen – kehittynein pelaaja
- Juuso Kokko – vuoden aktiivisin,
- Oskari Kuronen – kauden tsemppari,
- Elias Korkee – joukkueen valinta, kauden pelaaja.
P11:
- Resul Budak – kehittynein pelaaja,
- Eemeli Metsätalo – vuoden aktiivisin,
- Paul-Aaron Laasonen – kauden tsemppari,
- Eemeli Metsätalo – joukkueen valintana kauden pelaaja.
P12:
- Jesper Hirvonen – vuoden tulokas,
- Jarkko Suutari – maalitykki,
- Onni Nyyssönen – luottomies.
P17:
- Niklas Makkonen – tsemppari,
- Eemeli Kuusenhako – keskikentän tuki,
- Veeti Maaranen – liimaaja,
- David Kapajika – pyssy,
- Jesper Voutilainen – kauden yllättäjä kiertopalkinto,
- Nico Bastman – reilun pelin junioripelaaja kiertopalkinto.
Seurapalkinto
- Issikan Pytty: Seuratyöntelijät Marika ja Teemu Kokko.
Mikkelin Keilakampus palkitsi seuraavat juniorit:
- P10 – Aku Korhonen
- P11 – Juhana Rantalainen
- P12 – Aatu Vainio
- P17 – Väinö Sojakka
- P17 – Aapo Tielinen
- P17 – Eetu Tiimonen
- P17 – Ossi Lappalainen