Heinäkuun vedellessä viimeisiään saadaan Mikkeliin vieraita Imatralta, kun Urskin paahteisella nurmella pelataan Kissojen ja IPSn kauden toinen kohtaaminen. Edellisen keskinäisen ottelun päätyttyä Kissojen 1-3 voittoon, saapuu Mikkeliin alkukauden vaihtelevin esityksin pelannut vierasjoukkue, jonka kokoonpano on jonkin verran uusiutunut edellisestä yhdeksänteen sijaan päättyneestä kaudesta.
IPS on tällä hetkellä lohkon taulukossa kuudentena voitettuaan KoPan ja pelattuaan heti perään 1-1 tasapelin samaa joukkuetta vastaan. Päävalmentaja Santeri Piiraisen luotsaama joukkue ei ole millään muotoa helppo vastus ja Kissat saakin varautua reipastahtiseen otteluun IPSn hakiessa revanssia Mikkelistä. Imatran Palloseuran maalitilaston kärjessä keikkuu Erik Prior kuudella täysosumalla, kun Kissojen ja koko lohkon tehokkain maalipyssy on edelleen Kissojen Jiri Haikonen 14 maalillaan.
Kissat avasi syyspuolikkaan vahvasti 0-4 voitolla LAUTPstä ja on siten lohkokakkosena purjehtivan Kultsu FCn vanavedessä kahden pisteen erolla. Kissojen kotikehä Urski on tähän mennessä ollut vieraille varsin ankea paikka, eikä peli-ilmasto nytkään liene alkukesää lempeämpi. Nimittäin, Kisujen jokaisen ottelun ollessa loppukaudesta yhtä merkityksellinen, taotaan Urskissa jälleen täydellä höökillä kolmea pistettä kotijoukkueelle. Torstain ottelussa selviää, onko IPS löytänyt Vuoksesta taikajuoman loppukaudeksi, vai osoittautuuko Kissojen pelillinen kattaus sittenkin liian suureksi purtavaksi itäisille vieraillemme.
Tervetuloa nauttimaan Kissojen ja IPSn peliesityksistä aina niin viehättävään Urskiin, jossa otteluisäntänä toimii OP Suur-Savo. Otteluun on vapaa pääsy Osuuspankin asiakasomistajille. Tule mukaan kannustamaan Kaikkien Kissat tärkeään voittoon joukkueen taistellessa lohkon kärkisijoista!
MiPK-Edustus IPS torstaina 31.7. klo 18.30 Urskissa.