Perjantain Kaakon Kolmosen thriller pelataan kotoisasti Urskissa, kun lohkokakkoseksi noussut Kissat saa vastaansa ytimekkään Kouvolan Jalkapallon. Vauhdikasta ja viihdyttävää kouvolalaista taitofutista pelaava KJP oli alkukaudesta Kissoille vaikea vastus, ja ottelu päättyikin 3-2 kouvolalaisten voittoon. KJPllä on hallussaan lohkon neljäs sija ja kasassa on Kissojen jälkeen toiseksi eniten tehtyjä maaleja. Toisaalta omiinkin on lipsahtanut runsaammin kuin lohkon kärkikolmikolla, ja joukkueen otteita on vaivannut ajoittainen epätasaisuus. Kissat pyrkineekin hyödyntämään vauhtifutiksen katveeseen jäävät mahdollisuudet ottelussa, jossa tempoa piisannee varsin mukavasti alusta alkaen.
Urskissa tullaan varmasti näkemään jännittävä ottelu, kun vastakkain on kaksi kärkipään joukkuetta, joilta ei pelirohkeutta ja aloitekykyä puutu. Toisensa Urskin kehässä kohtaavat myös kaksi kolmesta lohkon parhaista maalintekijöistä, Kissojen Jiri Haikonen ja KJPn Khalid Kaddouri, molemmilla saldonaan 14 täysosumaa. Antaako Kissat KJPlle tympeän paluutiketin Kouvolaan vai onko Jalkapallo Kouvolasta toistekin liian buli? Tervetuloa seuraamaan perjantain jännitysnäytelmää paikan päälle ja tukemaan Kaikkien Kissat voittoon!
MiPK-KJP Urskissa perjantaina 22.8. klo 18.30
Keittiön toiveikas tervehdys perjantaille on Karri Koiran Aurinko viel lämmittää. Jos ei, niin kahviosta jälleen myös lämmintä evästä tarjolla.





