Aurinkoisessa syysillassa käyntiin potkaistusta Kissojen ja MP/2:n välisestä paikalliskamppailusta ei käänteitä ja jännitettä puuttunut, terävästi esiintyneen kotijoukkueen nautiskellessa ottelusta lopulta makoisan 3-2 voiton. Ensimmäinen puoliaika pelattiin alkuun hienoisessa ja sittemmin selkeässä Kissojen hallinnassa tehoduo Dos Santos-Haikosen dominoidessa isännän ottein vasenta kenttäpuoliskoa. Ensimmäinen maali syntyi kuudennella minuutilla Lucas dos Santosin keskityksen leijaillessa yllätyksellisesti suoraan yläkulmaan. MP/2:n toi kuitenkin tasoihin Peetu Kerminen kymmenen minuuttia myöhemmin yläkulmalaukauksella kuudentoista rajalta.
Puolen tunnin kohdalla Kissojen voimakas painejakso aiheutti runsasta kuhinaa vastustajan boksissa. MP/2:n Santeri Hänninen kuitenkin torjui Jiri Haikosen alakulmayrityksen ja hetken päästä kapteenin pusku suuntautui hienoisesti ohi maalin. 41. minuutilla paine tuotti kuitenkin tulosta, ja kulman jälkitilanteessa Lucas pääsi syöttämään maalin eteen Jevhen Dolialle, joka jatkoi pallon verkkoon lähietäisyydeltä. Jakson lopulla MP/2 vei vuorostaan paineen kissapäätyyn, ja Antti Lampisen hienosta torjunnasta huolimatta tasoitus syntyi juuri ennen jakson loppua Aapo Nykäsen jalasta.
Toisella jaksolla jatkettiin pallonhallinnallisesti tasaisemmissa merkeissä, eikä maalipaikoilla juhlittu aivan ensimmäisen puolikkaan tapaan. Kissat siirtyi 3-2 johtoon 80. minuutilla Lucaksen kulmapotkun löytäessä Olli Kilpeläisen, joka upotti kauden kymmenentensä vastustamattomasti verkon perukoille. Draaman kaari paketoitiin vielä lisäajan viimeisellä minuutilla MP/2:n saadessa rangaistuspotkun ja huikean mahdollisuuden ottelun tasoittamiseen. Pilkun kuitenkin aavisti oikein, kuka muu muka, kuin Antti Lampinen, joka torjui näyttävästi Kissoille kolme pistettä Urskin iltavalojen loisteessa.
– Peli oli kaiken kaikkiaan hyvä. Suunnitelmamme toimi melko hyvin suurimman osan ajasta, ja pystyimme luomaan maalipaikkoja kontrolloimalla vastustajaa haluamallamme tavalla. Tiesimme, että vastustaja olisi kova, emmekä odottaneetkaan mitään muuta, varsinkin kun peli oli yksi vuoden odotetuimpia monille seurojen ihmisille. Derby on aina derby, riippumatta sarjatasosta – se on aina vaikea, mutta lopulta voitto ja loistava tunne palkitsivat kaiken vaivannäön kentällä. Nyt on aika keskittyä kahteen seuraavaan vastustajaamme ja yrittää päättää kausi korkeimmalla mahdollisella sijoituksella, tunnelmoi päävalmentaja Lucas ottelun jälkeen.
Voiton myötä kaupungin Kolmosen valtikka laskettiin tällä kertaa Kisujen tassuihin MP/2:n alistuessa kissalaumalle. Voiton myötä MiPK jatkaa taistelua lohkon kakkossijasta kahdessa viimeisessä tulevassa kauden ottelussaan, joista ensimmäinen pelataan ensi viikon lauantaina Savonlinnassa STPS:aa vastaan.