Otteluraportti Purha-MiPK 13.9.

Purhan ja Kissojen kauden toisesta kohtaamisesta Inkeroisissa muodostui pitkälti ensimmäisen toisinto. Hidastempoinen Purha ei pysynyt pelin rytmiä hallinneen vierasjoukkueen vauhdissa mukana, ja pisteet matkasivat Mikkeliin tuloksella 1-7.   Ottelussa maalinteon aloitti kuitenkin Purha kuudennella minuutilla, kun Kissojen epäonnistuneen syötön pääsi katkaisemaan ja siirtämään verkon perukoille Purhan Ilmari Kuokka. Kissat tuli kuitenkin pian tasoihin Olli Korvenpään…

Otteluennakko Purha-MiPK 13.9.

Syksyn saapuessa ja kauden lopun jo häämöttäessä Kissat kohtaa lauantaina Inkeroisissa sarjan jumbosijalla olevan Purhan. Purha on sarjassa onnistunut kampeamaan voiton vain MP/2:sta, tappioputken venyttyä nyt jo 14 ottelun pituiseksi. Kissat puolestaan on taulukossa sijalla kolme, kärsittyään edellisessä ottelussa tiukan ja kirvelevän 1-2 tappion sarjakärki Union Plaanille. Plaanin karkumatkasta huolimatta Kissat jatkaa vakaalla kurssillaan kauden…

Otteluraportti MiPK-Purha 14.6.

Pallo-Kissat jyräsi Purhan tieltään Mikkelin kauniissa kesäiltapäivässä lukemin 5-1, kelin helliessä kaikkia Urskiin saapuneita. Kissat karkasi ensi kerran johtoon jo ottelun seitsemännellä minuutilla syöttökombinaation päätteeksi, viimeistelijänä Aapo Hotokka. Kissat oli pian lähellä osua uudestaan avopaikasta, mutta laukaus suuntautui taivaalle. Purha kavensi Kissojen pallonhallinnasta huolimatta Atte Haapaniemen maalilla lukemiin 1-1, kun ottelua oli pelattu 21 minuuttia.…

Otteluennakko MiPK-Purha 14.6.

Lohkon kärkisijaa maalieron turvin hallitseva ja Plaanin kaadossa 5.6. marinoitunut Kissat kohtaa lauantaina 14.6. sarjataulukossa toiseksi viimeisenä majailevan Inkeroisten Purhan. Hillittyä linjaa talvikauden pitänyt Kissat on kotiyleisön iloksi esiintynyt erittäin vahvasti heti kauden alusta alkaen ja kiidon on katkaissut vain toukokuun loppupuolen 3-2 tappio KJPtä vastaan. Tappio kuitattiin kuitenkin seuraavan pelin 15-1 voittoon päättyneellä maali-iloittelulla…

MiPK:n edustusjoukkueella haussa jo viides perättäinen voitto!

Mikkelin Pallo-Kissat hakevat jatkoa hyvälle voittoputkelle tulevana Perjantaina, kun Urheilupuiston nurmelle vastaan tulee Inkeroisten Purha. Hyvään syysvireeseen päässeen Kissalauman viimeisten neljän ottelun maaliero 13-0 on ollut yleisölle nautittavaa katsottavaa. Perjantaina nähdään saako hyvä vire jatkoa.   MiPK – Purha Perjantaina 16.8. klo 18:30 Urheilupuistossa.   Tervetuloa kannustamaan Kissat voittoon.