Jukka Valkonen 60 vuotta
Jukka Valkonen täyttää 5.4.2022 60 vuotta. Jukka pelasi pelasi Kissojen edustusjoukkueessa kaudet 1981-1983. Pallo-Kissat onnittelee Jukkaa merkkipäivän johdosta.
Jukka Valkonen täyttää 5.4.2022 60 vuotta. Jukka pelasi pelasi Kissojen edustusjoukkueessa kaudet 1981-1983. Pallo-Kissat onnittelee Jukkaa merkkipäivän johdosta.
Mikkelin Pallo-Kissat viimeistelevät kauteen valmistautumistaan vielä yhdellä harjoitusottelulla. Keskiviikkona Kissojen vieraaksi asettuu paikallisvastustaja Ristiinan Pallo. MiPK-RiPa Keskiviikkona 6.4. Kalevankankaan jalkapallohallissa klo 19:00
Mikkelin Pallo-Kissat jatkoivat kauteen valmistautumista tasaisella ottelulla Jyväskyläläistä FC Blackbirdia vastaan Lauantaina 2.4.2022. Molemmissa päädyissä nähtiin reilusti maalipaikkoja, mutta lopulta vierasjoukkue vei ottelun Lucasin kahdesta maalista huolimatta tuloksella 2-3. Varsinaisen sarjakauden aloitus lähenee, mutta vielä on aikaa hioa joukkuetta kuntoon ja ensi keskiviikkona jatketaan harjoitusottelulla paikallista Ristiinan Palloa vastaan.
Tänään on jälleen pelipäivä ja Mikkelin Pallo-Kissojen vieraaksi saapuu FC Blackbird Jyväskylästä! Ottelu Kalevankankaan jalkapallohallissa klo 15:30. Tule kannustamaan Kissat voittoon!
Kissalauma jatkaa harjoitusotteluitaan ja tulevana Lauantaina vieraaksi saapuu FC Blackbird Jyväskylästä. Tiedossa on varmasti tiukka kamppailu, sillä Blackbird lukeutunee oman kolmosen lohkonsa kärkijoukkueisiin. MiPK:n ja Blackbirdin välinen kohtaaminen Lauantaina Kalevankankaan jalkapallohallissa 2.4.2022 klo 15:30. Tervetuloa katsomaan!
Mikkelin Pallo-Kissat pelasi jännittävän harjoitusottelun kesälläkin vastaan asettuvaa Imatran Palloseuraa vastaan viime lauantaina. Ottelussa oli molemmilla joukkueilla runsaasti maalipaikkoja ja lopulta vääntö päättyi Kissoille lukemin 3-2. Maalit: 1-0 Tuomo Sariola (21min) 1-1- IPS (70 min) 2-1 Väinö Matilainen (73 min) 3-1 Sauli Suutari (85 min) 3-2 IPS (90 min) Seuraavaksi Kissat saa vieraita Jyväskylästä,…
Kissalauma hakee vielä pelituntumaa ennen kauden alkua ja pelaa tulevana Lauantaina jännittävän harjoitusottelun kesälläkin vastaan asettuvaa Imatran Palloseuraa vastaan. MiPK:n ja IPS:n välinen kohtaaminen Lauantaina Kalevankankaan jalkapallohallissa 26.3.2022 klo 15:30. Tervetuloa katsomaan!
Pallo-Kissat valmistautuu kesän peleihin ja kolmosen jännittävään itälohkoon Kesällä nähdään Mikkelissä paljon paikalliskamppailuja, kun peräti kolme mikkeliläisjoukkuetta pelaa samassa lohkossa (MiPK, RiPa, SavU). Pallo-Kissat jatkavat Ozeias ”Ossi” Grazianon valmennuksessa ja koronarajoitteiden viimein hellittäessä, on päästy treenaamaan uudessa Kalevankankaan ylipainehallissa. Pelaajarintamalla on viime vuoteen tullut paljon muutoksia ja tänä vuonna pelaillaan vahvasti mikkeliläisvoimin. Harjoitusringissä on edustusjoukkueen…
Seppo ”Sepi” Jukarainen täyttää 31.1.2022 60 vuotta. Mikkelin Pallo-Kissojen kasvatti pelasi edustusjoukkueessa kaudet 1981-1989. Hyökkääjänä pelannut Sepi on niitä harvoja pelureita, joka on pelannut kuudella sarjatasolla viitosdivisioonasta SM- sarjaan. Pallo-Kissat onnittelee Seppoa merkkipäivän johdosta.
Kari ”Karppa” Oikarinen täyttää 23.1.2022 70 vuotta Suonenjoen pallon kasvatti pelasi MiPK;ssa kausilla 1972-1979. Mestaruussarjaotteluita Karille kertyi 109 joissa hän teki 1 maalin. Kari oli ihannevalmennettava, ei valittanut, eikä kyseenalaistanut hänelle annettua tehtävää. Kuten maalimääräkin osoittaa, Karin tehtävä oli puolustaa ja eliminoida vastustajan oikeanlaidan hyökkääjä. Hänet tunnettiin voimakkaana ja periksiantamattomana pelurina. Mikkelin Pallo-Kissat onnittelee Karia…