Tuomo Sariolan kummiyrityksenä Mikkelin Vesilaitos

Mikkelissä jalkapallo-oppinsa saanut puolustaja otti uuden askeleen urallaan ja siirtyi täksi kaudeksi Pallo-Kissojen miehistöön. Kaksi edelliskautta hän pelasi Savilahden Urheilijoissa Ozeias Grazianon valmennuksessa. Päätöstä ei tarvinnut kauan harkita, kun Ossi halukkuutta Kakkoseen siirtymisestä kysyi. Näytönhalua riittää samalla tavalla kuin koko joukkueellakin. – Kun mahdollisuus tuli, niin tietysti otettiin haaste vastaan ja lähdettiin katsomaan, mihin rahkeet…

Samuli Kaasalainen palaa Pallo-Kissoihin

Pallo-Kissojen pelaajisto vahvistuu tutulla kasvolla, kun Samuli Kaasalainen palaa kissapaitaan. 29-vuotias laituri pelasi joukkueessa kausina 2019 ja 2020 yhteensä 11 ottelua ja teki niissä neljä maalia. – Mikkelissä asustelen, niin Ossin kanssa juteltiin, että tulisin loppukaudeksi joukkuetta auttamaan. Kissat on aina hoitanut asiat mallikkaasti ja on hieno organisaatio, niin hyvillä fiiliksillä teen paluuta kissojen riveihin.…

Pallo-Kissat kärsi kirvelevän tappion Keravalla

Pallo-Kissat kärsi kirvelevän tappion Keravalla PKKU – MiPK 5-1 (1-1) Kakkonen A-Lohko, Ottelukierros 14/22 21.8.2021 klo 17, Kalevan urheilupuiston tekonurmi, Kerava Maalintekijät: 18’ Lucas Dos Santos 0-1 45+2 Hugo Toivonen 1-1 51’ Sebastian Kamara 2-1 75’ Toivonen 3-1 rp. 84’ Richard Tiberi 4-1 88’ Jaakko Rantanen 5-1 Ulosajo: 79’ MiPK: Ozeias Graciano MiPK-Kokoonpano: 66. Johan…

Kuuden pisteen peliin Keravalle

Kuuden pisteen peliin Keravalle PKKU – MiPK 21.8.2021 klo 17, Kaleva UP, Kerava https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/1953341/lineups Pallo-Kissojen kamppailut jatkuvat lauantaina vierasmatkalla Keravalle. Vastassa on sarjan hännillä tällä hetkellä majaileva PK Keski-Uusimaa. Kissaryhmä pelasi maanantain KuFu-ottelussa varsin hyvän ottelun varsinkin puolustussuuntaan. Hyökkäyspelaamisessakin oli ajatusta, mutta viimeinen silaus hyökkäyksistä jäi vielä uupumaan, minkä vuoksi maaleja ei nähty. Maalinsuulla Johan…

Johan Pihlajamäen kummiyrityksenä Etelä-Savon Energia

Tamperelaislähtöinen Johan Pihlajamäki aloittaa jo kolmannen kautensa Pallo-Kissojen väreissä. – Joukkue on radikaalisti uudistunut. Meillä on nuori joukkue tällä kaudella, mutta näen paljon potentiaalia siinä. Uskon, että pystytään ihan mihin vain, kun saadaan palaset loksahtelemaan kohdilleen. Parimetrinen 22-vuotias Pihlajamäki tykkää olla myös kentällä äänessä ja ohjata joukkueen pelaamista. Hän kuvailee itseään melko rämäpäiseksi pelaajaksi. -…

Pallo-Kissat ja KuFu pistejakoon Urskin maanantai-illassa

Pallo-Kissat ja KuFu pistejakoon Urskin maanantai-illassa MiPK – KuFu98 0-0 Kakkonen A-Lohko, Ottelukierros 13/22 16.8.2021 klo 18.30, Urheilupuisto, Mikkeli Maalintekijät: Ei maaleja MiPK-Kokoonpano: 66. Johan Pihlajamäki (mv) 3. Eero Karjalainen 5. Lucas Dos Santos 6. Miika Vainikainen 10. Bangaly Kouyate 12. Akeg Deng 14. Michele Desalegen 19. Peetu Kerminen 20. Miika Kolsi © 21. Tomi…

Urskiin vieraaksi KuFu98

Urskiin vieraaksi saapuu KuFu98 MiPK – KuFu98 16.8.2021 klo 18.30, Urski, Mikkeli https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/1953335/lineups Pallo-Kissat pelaa toisen peräkkäisen kotiottelun, kun maanantaina Urskiin vieraaksi saapuu KuFu98. Mikkeliläisryhmä pelasi viime viikolla toisen kerran Atlantista vastaan. Pelillisesti kamppailu oli tasaista taistelua, mutta helsinkiläisvieras käänsi kuitenkin ottelun edukseen 3-0-numeroin. Kissaryhmä taisteli ottelussa miehekkäästi, vaikka joutuikin pelaamaan vajaalukuisena reilun tunnin maalivahti…

Atlantis otti revanssin Pallo-Kissoista

Atlantis otti revanssin Pallo-Kissoista MiPK – Atlantis FC 0-3 (0-1) Kakkonen A-Lohko, Ottelukierros 12/22 11.8.2021 klo 18.30, Urpola tn, Mikkeli Maalintekijät: 20’ Miro Marin 0-1 73’ Antti-Pekka Kesonen 0-2 90+3 Sam Obi-Metzger 0-3 (26’ MiPK: Veikka Stålhand, ulosajo) MiPK-Kokoonpano: 1. Veikka Stålhand (mv), 3. Eero Karjalainen 6. Miika Vainikainen 9. Elmeri Marttinen 10. Bangaly Kouyate…

Elmeri Marttisen kummiyrityksenä Lumme-Energia

Pallo-Kissojen hyökkäys sai vahvistusta naapurikaupungista, kun Elmeri Marttinen siirtyi kissapaitaan. 21-vuotias Marttinen on pelannut kolme edelliskautta Kolmosessa savonlinnalaisessa STPS:ssä. Hyökkääjän meno sarjaporrasta alempana on ollut vahvaa, sillä hän oli kahdella edelliskaudella STPS:n paras maalintekijä. Viime kaudella Marttinen viimeisteli 14 ottelussa 15 maalia. Uusiin ympyröihin ja uudelle sarjatasolle siirtyminen on maistunut hyökkääjälle. – Kiva oli kyllä…

Atlantis revanssihengessä vierailulle

MiPK – Atlantis FC ke 11.8. klo 18.30 Urpola, Mikkeli https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/1953268/lineups Atlantis revanssihengessä vierailulle Pallo-Kissat ottaa keskiviikkona uudelleen mittaa Atlantiksesta, kun helsinkiläisryhmä saapuu vastavierailulle Urpolan tekonurmelle. Joukkueet järjestivät lauantaina Pukinmäessä todellisen jännitysnäytelmän. Kissaryhmä taisteli miehekkäästi koko ottelun ja nappasi lopulta täyden pistepotin matkaansa 1-0-lukemin, kun Akeg Deng upotti lisäajan viimeisellä minuutilla rangaistuspotkusta ottelun ainoan osuman.…